Mandariinia, kantoninkiinaa, shanghainkiinaa ja hokkienia kutsutaan yleisesti kiinan murteiksi. Niiden väliset erot voivat kuitenkin olla suurempia kuin useiden virallisesti tunnustettujen eurooppalaisten kielten väliset erot. Syiden ymmärtäminen paljastaa jotakin kiehtovaa siitä, miten määrittelemme kieliä.
Useimmat ihmiset pitävät kiinaa yhtenä kielenä, jota puhutaan erilaisina alueellisina murteina. Mandariini on Manner-Kiinan virallinen yleiskieli, kun taas kantoninkiinaa, shanghainkiinaa, hokkienia, hakkaa ja muita kielimuotoja kuvataan yleisesti saman kielen alueellisiksi muodoiksi.
Asiaan liittyy kuitenkin kiinnostava mutka: monet kiinan ”murteet” eivät ole keskenään ymmärrettäviä.
Mandariinin puhuja ei yleensä ymmärrä kokonaan kantoninkiinaksi, shanghainkiinaksi tai hokkieniksi käytyä keskustelua ilman aiempaa kosketusta kyseiseen kielimuotoon tai sen opiskelua. Nämä kielimuodot eroavat huomattavasti ääntämykseltään ja sanastoltaan sekä joiltakin kieliopin piirteiltään.
Tarkastellaan nyt entisen Jugoslavian kieliä. Serbia, kroatia, bosnia ja montenegro tunnustetaan erillisiksi kansallisiksi standardikieliksi. Silti niiden puhujat ymmärtävät toisiaan yleensä varsin vaivattomasti.
Tästä syntyy kiehtova vastakohta. Jotkin virallisesti tunnustetut kielet ovat erittäin samankaltaisia, kun taas jotkin perinteisesti murteiksi luokitellut kielimuodot eroavat toisistaan huomattavasti.
Mikä siis tarkalleen tekee kielimuodosta kielen eikä murretta?
Vastaus liittyy muuhunkin kuin sanastoon ja kielioppiin. Myös historia, kulttuuri-identiteetti, koulutus ja kielen standardointi ovat tärkeitä tekijöitä. Kielellisten erojen tunnustaminen ei tarkoita, että yhteisöillä pitäisi olla erilliset kansalliset tai poliittiset identiteetit. Kielten luokittelu ja kansallinen identiteetti liittyvät toisiinsa, mutta ovat pohjimmiltaan eri kysymyksiä.
Kiina on monimuotoinen joukko sukulaiskieliä
Kiina kuuluu sinotiibetiläiseen kielikuntaan. Sen kielimuodot muodostavat siniittisen haaran, jonka kielitieteilijät tavallisesti jakavat useisiin pääryhmiin.
Luokittelujärjestelmästä riippuen kiinassa on noin seitsemästä kymmeneen pääryhmää, joista jokaisessa on lukuisia alueellisia kielimuotoja.
| Ryhmä | Tunnettuja kielimuotoja | Tärkeimmät alueet |
|---|---|---|
| Mandariini | Yleismandariini, sichuaninkiina | Pohjois- ja Lounais-Kiina |
| Wu | Shanghainkiina, suzhounkiina | Shanghai, Zhejiang |
| Yue | Kantoninkiina, taishaninkiina | Guangdong, Hongkong |
| Min | Hokkien, teochew, fuzhounkiina | Fujian, Taiwan |
| Hakka | Hakan kielimuodot | Guangdong, Fujian, Jiangxi |
| Xiang | Hunaninkiina | Hunan |
| Gan | Ganin kielimuodot | Jiangxi |
| Jin | Jinin kielimuodot | Shanxi |
| Huizhou | Huin kielimuodot | Eteläinen Anhui |
| Pinghua | Pinghuan kielimuodot | Guangxi |
Tarkasta luokittelusta ei vallitse yleistä yksimielisyyttä. Esimerkiksi jin luetaan toisinaan mandariinin ryhmään, kun taas min sisältää useita toisistaan hyvin paljon poikkeavia kielimuotoja.
Edes samaan ryhmään kuuluminen ei takaa keskinäistä ymmärrettävyyttä. Hokkien ja fuzhounkiina kuuluvat molemmat min-kiinaan, mutta niiden puhujat eivät yleensä ymmärrä toisiaan ilman aiempaa kosketusta toistensa kieliin.
Myös jotkin Etelä-Kiinan naapuriyhteisöt puhuvat kielimuotoja, joita ulkopuolisten, myös muiden kiinan kielimuotojen puhujien, voi olla vaikea ymmärtää.
Encyclopaedia Britannica kuvaa kiinaa joukoksi kielimuotoja, joita yleisesti kutsutaan murteiksi mutta jotka tutkijat tavallisesti luokittelevat erillisiksi kieliksi. Se vertaa niiden välisiä eroja nykyisten romaanisten kielten, kuten espanjan, italian ja ranskan, välisiin eroihin.
Kiinan kuvaaminen sukulaiskielten ryhmäksi ei siis ole poikkeuksellinen kielitieteellinen näkemys. Se on vakiintunut tapa ymmärtää sen monimuotoisuutta.
Mikä erottaa kielen murteesta?
Yksi kielitieteen hyödyllisimmistä käsitteistä on keskinäinen ymmärrettävyys, eli eri kielimuotojen puhujien kyky ymmärtää toisiaan ilman aiempaa opiskelua.
Ajatellaan amerikanenglantia ja brittienglantia. Ne eroavat ääntämykseltään, sanastoltaan ja joiltakin kieliopillisilta käytännöiltään, mutta niiden puhujat pystyvät yleensä viestimään vaivattomasti. Useimmat ihmiset pitävät niitä englannin kielimuotoina.
Ajatellaan sitten espanjaa ja portugalia. Näillä kielillä on yhteinen kantakieli ja paljon yhtäläisyyksiä, mutta niiden puhujien keskinäinen ymmärrys on epävarmempaa, etenkin spontaanissa puheessa.
Mandariinin ja kantoninkiinan tilanne on samankaltainen. Vaikka molemmat kuuluvat kiinalaiseen kieliperinteeseen, toisen osaaminen ei automaattisesti mahdollista toisen ymmärtämistä.
Sama koskee mandariinia ja shanghainkiinaa sekä mandariinia ja hokkienia.
Kyse ei ole vain erilaisista aksenteista. Ne ovat erillisiä kielellisiä järjestelmiä, jotka ovat kehittyneet vuosisatojen aikana ja joiden äännejärjestelmissä, sanastossa ja tietyissä kieliopillisissa rakenteissa on huomattavia eroja.
Keskinäinen ymmärrettävyys ei kuitenkaan ole täydellinen mittari. Mandariinin puhuja, joka katsoo säännöllisesti kantoninkielisiä televisio-ohjelmia, voi ymmärtää kantoninkiinaa huomattavasti enemmän kuin henkilö, joka ei ole koskaan kuullut sitä. Kielelle altistuminen, koulutus ja alueelliset kontaktit voivat vaikuttaa ymmärtämiseen merkittävästi.
Kielet voivat myös muodostaa murrejatkumoita, joissa vierekkäisiä kielimuotoja on suhteellisen helppo ymmärtää, mutta kauempana toisistaan sijaitsevat kielimuodot eroavat yhä enemmän toisistaan.
Keskinäinen ymmärrettävyys tarjoaa silti hyödyllisen lähtökohdan sen ymmärtämiseen, miksi monia kiinan kielimuotoja voidaan perustellusti pitää erillisinä kielinä.
Mandariini ja kantoninkiina eroavat muutenkin kuin ääntämykseltään
Kiinan kielimuotojen välisiä eroja voi hahmottaa tarkastelemalla joitakin arkisia ilmauksia.
| Suomi | Mandariini | Kantoninkiina |
|---|---|---|
| Minä | 我 (wǒ) | 我 (ngo5) |
| Hän | 他 / 她 (tā) | 佢 (keoi5) |
| Syödä | 吃 (chī) | 食 (sik6) |
| Ei | 不 (bù) | 唔 (m4) |
| Olla | 是 (shì) | 係 (hai6) |
| Mikä | 什么 (shénme) | 乜嘢 (mat1 je5) |
| Nyt | 现在 (xiànzài) | 而家 (ji4 gaa1) |
Joissakin sanoissa käytetään samoja kirjoitusmerkkejä, mutta ne äännetään eri tavoin. Toisissa käytetään täysin eri sanoja ja merkkejä.
Erot käyvät selvemmiksi, kun verrataan kokonaisia lauseita.
Suomi: Mitä haluat syödä?
Mandariini: 你想吃什么？
Nǐ xiǎng chī shénme?
Kantoninkiina: 你想食乜嘢？
Nei5 soeng2 sik6 mat1 je5?
Molemmat lauseet ilmaisevat saman merkityksen, ja niiden kieliopillisissa rakenteissa on yhteisiä piirteitä. Niiden sanasto ja ääntämys eroavat kuitenkin huomattavasti.
Kantoninkiinassa käytetään myös kieliopillisia partikkeleita, aspektin merkitsimiä ja muita rakenteita, joille ei ole suoraa vastinetta arkisessa mandariinissa.
Näillä kahdella kielimuodolla on yhteinen historiallinen perusta, mutta se ei tee niistä keskenään vaihtokelpoisia.
Yllättävä vertailu entiseen Jugoslaviaan
Ehkä havainnollisin esimerkki kielten luokittelun toiminnasta löytyy Kaakkois-Euroopasta.
Suuren osan 1900-luvusta serbian-, kroatian-, bosnian- ja montenegronkieliset yhteisöt yhdistettiin yhteiseen standardikieleen, jota tavallisesti kutsuttiin serbokroaatiksi.
Jugoslavian hajoamisen jälkeen vakiintui neljä erillistä kansallista standardikieltä: serbia, kroatia, bosnia ja montenegro.
Jokaisella on oma virallinen asemansa, standardoidut käytäntönsä, kirjalliset perinteensä ja suhteensa kansalliseen identiteettiin. Eroja on sanastossa, ääntämyksessä, oikeinkirjoituksessa ja suosituissa ilmauksissa. Serbiassa käytetään myös sekä kyrillistä että latinalaista kirjaimistoa, kun taas kroatiassa käytetään latinalaista kirjaimistoa.
Näiden neljän standardikielimuodon puhujat pystyvät silti yleensä viestimään ilman käännöstä.
Kroatian puhuja voi tavallisesti katsoa serbialaisia televisio-ohjelmia ja ymmärtää, mitä niissä sanotaan. Bosnian puhuja voi yleensä keskustella montenegron puhujan kanssa ilman, että hänen tarvitsee opiskella montenegroa vieraana kielenä.
Erot ovat todellisia, mutta keskinäinen ymmärrettävyys on edelleen erittäin hyvä.
Tämä tilanne poikkeaa mandariinista ja kantoninkiinasta, joiden puhujien on usein käytettävä yhteistä kieltä, esimerkiksi yleismandariinia, viestiäkseen keskenään.
| Kielimuodot | Tyypillinen puheen keskinäinen ymmärrettävyys ilman aiempaa opiskelua |
|---|---|
| Serbia ja kroatia | Erittäin hyvä |
| Kroatia ja bosnia | Erittäin hyvä |
| Serbia ja montenegro | Erittäin hyvä |
| Mandariini ja kantoninkiina | Heikko |
| Mandariini ja shanghainkiina | Heikko |
| Mandariini ja hokkien | Heikko |
| Hokkien ja fuzhounkiina | Heikko |
Nämä ovat yleisluonteisia laadullisia kuvauksia, eivät tarkkoja numeerisia mittauksia. Todellinen ymmärtäminen riippuu koulutuksesta, kielelle altistumisesta ja kyseessä olevista kielimuodoista.
Keskeinen vastakohta on silti selvä.
Serbia, kroatia, bosnia ja montenegro tunnustetaan erillisiksi kansallisiksi standardikieliksi niiden läheisestä kielellisestä sukulaisuudesta huolimatta. Mandariinia, kantoninkiinaa ja hokkienia kutsutaan usein murteiksi, vaikka ne ovat huomattavasti heikommin keskenään ymmärrettäviä.
Tämä ei tarkoita, että entisen Jugoslavian kansallisia kieliä pitäisi pitää perusteettomina tai että niiden väliset erot olisivat merkityksettömiä. Niiden erilliset standardit ja identiteetit ovat vakiintuneita.
Vertailu osoittaa pikemminkin, ettei kielellinen samankaltaisuus ole ainoa tekijä, joka ratkaisee, tunnustetaanko kielimuoto kieleksi.
Tilanne ei ole ainutlaatuinen kiinalle
Samankaltaisia tilanteita esiintyy eri puolilla maailmaa.
Norja, ruotsi ja tanska tunnustetaan erillisiksi kieliksi, mutta niiden puhujat voivat usein ymmärtää toisiaan vaihtelevassa määrin. Norja ja ruotsi ovat monessa suhteessa erityisen läheisiä, vaikka ymmärtäminen vaihtelee murteen ja yksilön aiemman kielikontaktin mukaan.
Hindi ja urdu ovat toinen kiinnostava esimerkki. Niiden arkiset puhekieliset muodot voivat olla hyvin pitkälti keskenään ymmärrettäviä, kun taas niiden muodolliset standardit eroavat sanastoltaan, kirjoitusjärjestelmiltään ja kirjallisilta perinteiltään.
Arabian tilanne muistuttaa enemmän kiinaa. Moderni standardiarabia toimii yhteisenä muodollisena kirjakielenä suuressa osassa arabimaailmaa, kun taas arjen puhekieliset muodot voivat erota toisistaan huomattavasti. Esimerkiksi marokonarabiaa ja irakinarabiaa voi olla vaikea ymmärtää vastavuoroisesti ilman aiempaa kosketusta niihin.
Saksa tarjoaa vielä yhden esimerkin. Jotkin sveitsinsaksan kielimuodot eroavat huomattavasti yleissaksasta, mutta ne luetaan yleensä osaksi laajempaa saksalaista kieliperinnettä.
Nämä esimerkit osoittavat, ettei ole yleispätevää sääntöä, jonka mukaan läheiset kielimuodot pitäisi aina luokitella murteiksi tai toisistaan suuresti poikkeavat kielimuodot aina tunnustaa erillisiksi kieliksi.
Joskus läheiset kielimuodot kehittävät itsenäiset kansalliset standardit. Joskus merkittävästi erilaiset kielimuodot säilyvät osana yhteistä kielellistä ja kulttuurista identiteettiä.
Miksi kiinan kieliä kutsutaan yhä murteiksi?
Terminologialle on tärkeitä historiallisia, kulttuurisia ja kielellisiä syitä.
Ensinnäkin kiinankielisillä yhteisöillä on yhteinen pitkä kirjallinen ja kulttuurinen historia. Niiden kielet ovat kehittyneet kiinan toisiinsa liittyvistä historiallisista muodoista, ja monet yhteisöt ovat ylläpitäneet yhteyksiä kirjallisuuden, koulutuksen ja kulttuurivaihdon kautta.
Toiseksi yleismandariini toimii yhteisenä kielenä Manner-Kiinassa ja on keskeinen myös Taiwanin koulutuksessa ja julkisessa viestinnässä. Eri alueellisten kielimuotojen puhujat opiskelevat usein mandariinia ja käyttävät sitä viestiäkseen paikallisyhteisöjensä ulkopuolella.
Kolmanneksi kiinan termi 方言 (fāngyán), joka käännetään tavallisesti ”murteeksi”, ei vastaa täysin englannin sanan ”dialect” arkista merkitystä. Se voi viitata laajasti alueellisiin puhemuotoihin, myös sellaisiin, jotka eivät ole keskenään ymmärrettäviä.
Lopuksi kielten nimityksiä muovaavat historialliset käytännöt ja yhteiset kulttuuri-identiteetit. Yhteinen identiteetti voi kattaa huomattavan kielellisen monimuotoisuuden, aivan kuten erillisiä identiteettejä voi kehittyä läheisten sukulaiskielten ympärille.
Termi ”kiinan murre” on siis ymmärrettävä historiallisessa ja kulttuurisessa yhteydessään.
Ongelma syntyy, kun englanninkieliset lukijat tulkitsevat sen tarkoittavan saman puhutun kielen vähäistä muunnelmaa.
Eivätkö kaikki käytä samoja kiinalaisia kirjoitusmerkkejä?
Yksi syy siihen, että kiinan kielimuodot vaikuttavat yhtenäisemmiltä kuin miltä ne kuulostavat, on niiden yhteinen kirjoitusperinne.
Kantoninkiinan ja mandariinin puhujilla voi olla vaikeuksia ymmärtää toistensa puhetta, mutta molemmat voivat lukea kiinan yleiskirjakieltä, jos ovat oppineet sen.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kirjallinen standardi edustaisi suoraan kaikkia puhuttuja kielimuotoja samalla tavalla.
Kiinan yleiskirjakieli perustuu suurelta osin mandariinin sanastoon ja kielioppiin. Muiden kiinan kielimuotojen puhujat oppivat tämän kirjallisen standardin yleensä muodollisessa koulutuksessa, vaikka se eroaisi heidän arkisesta puheestaan.
Kantoninkiina tarjoaa erityisen selkeän esimerkin.
Suomi: Hän ei ole kotona.
Kiinan yleiskirjakieli: 他不在家。
Kirjoitettu kantonin puhekieli: 佢唔喺屋企。
Molemmat lauseet ilmaisevat saman merkityksen, mutta niiden sanasto ja kieliopilliset käytännöt eroavat toisistaan.
Henkilö, joka tuntee vain kiinan yleiskirjakielen, ei välttämättä tunnista kaikkia kirjoitetussa kantonin puhekielessä käytettyjä ilmauksia.
Myös muilla kiinan kielimuodoilla on omaleimaista sanastoa ja kieliopillisia rakenteita, vaikka niiden kirjalliset perinteet ja standardoinnin aste vaihtelevat.
Yhteinen kirjoitusjärjestelmä voi helpottaa viestintää kielirajojen yli, mutta se ei poista näitä rajoja.
Myös päinvastainen pitää paikkansa. Serbiassa ja kroatiassa voidaan käyttää erilaisia kirjoituskäytäntöjä, vaikka ne ovat puheessa erittäin hyvin keskenään ymmärrettäviä.
Kirjoitusjärjestelmät ja puhutut kielet liittyvät toisiinsa, mutta ne eivät ole sama asia.
Miksi nämä erot ovat tärkeitä kääntämiselle ja tekoälylle?
Kiinan kielimuotojen väliset erot eivät ole vain akateeminen kysymys. Niillä on käytännön seurauksia käännösohjelmistoille, puheentunnistukselle, tekstityksille ja tekoälylle.
Pääasiassa mandariinilla koulutetun puheentunnistusmallin ei voi automaattisesti odottaa ymmärtävän kantoninkiinaa tai hokkienia tarkasti. Näillä kielillä on erilaiset äännejärjestelmät, sanastot ja kielelliset käytännöt.
Myöskään tekstin kääntäminen kiinan yleiskirjakielelle ei välttämättä tuota sellaista kieltä, jota kantoninkiinan puhuja käyttäisi luontevasti arkikeskustelussa.
Käännöspalvelu, joka mainostaa tukevansa ”kiinaa”, saattaa tarkoittaa yleismandariinia, kiinan yleiskirjakieltä, kantoninkiinaa tai jotakin näiden yhdistelmää. Ero on tärkeä, koska yhden tukeminen ei takaa muiden tukemista.
Esimerkiksi tekoälypohjainen käännösjärjestelmä saattaa tarvita kielikohtaista koulutusta ja arviointia tuottaakseen luontevaa kantoninkiinaa mandariiniin perustuvan kiinan kirjakielen sijaan. Myös puheentunnistusjärjestelmien on otettava huomioon erilaiset ääntämykset, sanastot ja joskus täysin erilaiset kielelliset rakenteet.
Haaste ei rajoitu tunnetuimpiin kielimuotoihin.
Hokkienilla, hakalla, teochew'lla, fuzhounkiinalla ja muilla alueellisilla kielillä on huomattavia puhujayhteisöjä, mutta ne saavat usein vähemmän huomiota valtavirran kieliteknologiassa.
Näiden kielten tukeminen vaatii muutakin kuin niiden käsittelemistä mandariinin muunnelmina. Se voi edellyttää sopivan koulutusaineiston keräämistä, kirjoituskäytäntöjen kehittämistä, äidinkielisen tuotoksen arviointia ja yhteistyötä alueellisia eroja ymmärtävien puhujien kanssa.
Tämä on erityisen tärkeää reaaliaikaisessa kääntämisessä, jossa kahden eri kieliä puhuvan ihmisen on voitava viestiä luontevasti turvautumatta yhteiseen kieleen.
Kielellisen monimuotoisuuden tunnistaminen voi parantaa käännösten tarkkuutta, saavutettavuutta ja kielten säilymistä. Se auttaa myös teknologiakehittäjiä kuvaamaan kielitukensa kattavuutta tarkemmin.
Onko kiina siis yksi kieli vai monta?
Vastaus riippuu siitä, miten sanaa ”kiina” käytetään.
Historiallisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta kiina voi toimia kattoterminä lukuisille toisiinsa liittyville kielimuodoille, joilla on tärkeitä yhteisiä kirjallisia ja kulttuurisia perinteitä.
Vertailevan kielitieteen näkökulmasta on usein valaisevampaa kuvata kiinaa sinotiibetiläiseen kielikuntaan kuuluvaksi siniittisten sukulaiskielten ryhmäksi.
Molemmat kuvaukset voivat olla hyödyllisiä, koska ne vastaavat eri kysymyksiin.
Kantoninkiinan, hokkienin tai shanghainkiinan kutsuminen erilliseksi kieleksi kielitieteellisessä mielessä ei kiistä sen yhteyttä Kiinan historiaan tai kulttuuriin. Se ei myöskään tarkoita mitään sen puhujien kansallisuudesta tai poliittisesta identiteetistä.
Vastaavasti serbian, kroatian, bosnian ja montenegron tunnustaminen erillisiksi kansallisiksi standardikieliksi ei edellytä oletusta, että niiden kielelliset erot olisivat todellista suurempia.
Kielten luokitteluun liittyy ainakin kaksi ulottuvuutta: kuinka erilaisia kielimuodot ovat kielellisesti ja miten yhteisöt määrittelevät niitä, standardoivat niitä ja käyttävät niitä.
Nämä ulottuvuudet eivät aina kulje käsi kädessä.
Yhteenveto: Kieli on enemmän kuin kielitieteellinen luokitus
Kielen ja murteen välinen ero voi vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta kiina ja entisen Jugoslavian kielet osoittavat, kuinka monimutkaiseksi se voi muuttua.
Serbia, kroatia, bosnia ja montenegro ovat erillisiä kansallisia standardikieliä hyvästä keskinäisestä ymmärrettävyydestään huolimatta. Mandariinia, kantoninkiinaa, hokkienia ja shanghainkiinaa kuvataan usein murteiksi, vaikka niiden suuret kielelliset erot voivat estää vaivattoman viestinnän niiden puhujien välillä.
Kumpaakaan tilannetta ei voi selittää pelkällä keskinäisellä ymmärrettävyydellä.
Historia, koulutus, kirjalliset perinteet, kulttuuri-identiteetti ja standardointi vaikuttavat kaikki siihen, miten kieliä luokitellaan ja nimetään.
Keskeinen johtopäätös ei ole, että joidenkin virallisesti tunnustettujen kielten pitäisi menettää asemansa tai että jokaiselle kiinan alueelliselle kielimuodolle pitäisi antaa tietty nimitys.
Se on, että kielellinen monimuotoisuus ei aina vastaa arkielämässä käyttämiämme kieliluokkia.
Kiina on tästä erityisen havainnollinen esimerkki. Yhden tutun nimen taakse kätkeytyy poikkeuksellisen laaja joukko sukulaiskieliä, joista monet eroavat toisistaan yhtä huomattavasti kuin muualla maailmassa erillisiksi tunnustetut kielet.
Tämän monimuotoisuuden ymmärtäminen antaa meille tarkemman kuvan kiinasta ja auttaa arvostamaan ihmiskielen monimutkaisuutta entistä enemmän.
Lähteet ja lisälukemista
- Encyclopaedia Britannica: Chinese Languages. Yleiskatsaus kiinan kielelliseen monimuotoisuuteen, keskinäiseen ymmärrettävyyteen ja tärkeimpiin siniittisiin kieliryhmiin.
- Jin Liu: A Historical Review of the Discourse of Fangyan in Modern China. Tutkimusta Kiinan alueellisista kielistä, terminologiasta ja kieli-identiteetin historiallisesta kehityksestä.
- Michele Mannoni: Chinese Dialects/Dialects of Chinese. Akateeminen tarkastelu terminologiasta sekä murteiden ja kielten välisestä erosta kiinan kielitieteessä.
- Pluricentricity in the Classroom: The Serbo-Croatian Language. Tutkimus bosnian, kroatian, montenegron ja serbian suhteesta, ymmärrettävyydestä ja standardoinnista.
- Ljubica Djordjević: The Legal Status of Languages That Emerged from Serbo-Croatian. Analyysi Jugoslavian hajoamisen jälkeen kehittyneistä virallisista kielistandardeista.